Kaikki varmaan tietävät Seppo Rädyn kuuluisan tokaisun, joten sitä ei tarvitse tässä toistaa. Olen eri mieltä: toki Saksassa on huonot puolensa, kuten missä tahansa muussakin maassa. Se on kuitenkin varsin… Read more Seppo Räty oli väärässä →
Arki yllätti Sveitsissä asujan. Välillä tuntuu, ettei ole oikein ehtinyt nähdä mitään tai käydä missään, mutta sehän ei pidä paikkaansa. Seuraavassa kooste joistakin Sveitsin huipuista tähän asti: italiankielinen Ticino, viininmaistelua ja voimakiviä Twannissa ja Grosser Mythen – vuori, jota en valloittanut.
Aikanaan vaihto-opiskelijana osallistuin keskusteluun Tsernobylistä ja siihen liittyvistä lapsuusmuistoista. Kerroin suomalaisen Kyllä isä osaa -sarjan jaksosta, jossa sarjan isä huuhtoo naamansa ydinsaasteessa ja myöhemmin isän kasvot hohtavat pimeässä. Seurasi tyrmistystä: Näytettiinkö tuollaista tosiaan televisiossa Suomessa? Oliko tuo suomalaisten mielestä hauskaa? Auts. Hyvä muistutus siitä, etteivät samat vitsit toimi aina ja kaikkialla.