Aikanaan vaihto-opiskelijana osallistuin keskusteluun Tsernobylistä ja siihen liittyvistä lapsuusmuistoista. Kerroin suomalaisen Kyllä isä osaa -sarjan jaksosta, jossa sarjan isä huuhtoo naamansa ydinsaasteessa ja myöhemmin isän kasvot hohtavat pimeässä. Seurasi tyrmistystä: Näytettiinkö tuollaista tosiaan televisiossa Suomessa? Oliko tuo suomalaisten mielestä hauskaa? Auts. Hyvä muistutus siitä, etteivät samat vitsit toimi aina ja kaikkialla.

Sveitsissä arkipäivän vitsailu ja läpänheitto eivät tunnu olevan huudossa; pientä kevennystä yrittäessä vastassa on useimmiten ollut kivinen kasvo. Vastaavaa ovat kertoneet muutkin täällä asuvat ulkomaalaiset: työelämässä sveitsiläiset pysyttelevät tiukasti asiassa ja välttävät ylimääräistä small talkia tai tyhjän nauramista. Ulkoapäin heitä voisi ehkä kuvailla vähän tosikoiksi.

Ei ihme, sillä elämä täällä on hyvin aikataulutettua ja säädeltyä. Työ- , harrastus- ja koulupäivät ovat pitkiä, joten paukkuja “turhaan” jutusteluun ulkopuolisten kanssa ei ehkä ole. Sääntöjä ja muistettavaa maassa riittää: huhun mukaan roskapussejakin välillä syynätään, jotta laiskat kierrättäjät saataisiin narautettua. Jätteiden kierrätys itsessään taas on täällä niin monimutkainen prosessi, että pelkään osoitteemme jo päätyneen jätehuollon “mustaan kirjaan”. Kolmesta merkinnästä tulee kuulemma kirje kotiin.

Muita syitä joutua yleisen paheksunnan kohteeksi: jos kävelee suojatien yli väistämättä (ihan hyvän matkan päässä olevaa) ratikkaa. Silloin kuski kilisyttää kelloa ja sivulliset – siis muutkin kuin mummot – pudistelevat päätään.

Huumorintajuttomia sveitsiläiset eivät kuitenkaan ole. Siitä todistaa kohtaamiseni paikallisen poliisin kanssa:

Auto ei eräänä aamuna lähtenyt käyntiin, joten jouduin soittamaan tiepalvelun starttiavuksi. Heti parkkihallin ulkopuolella olivat passissa poliisit! Kävi ilmi, että Suomen rekisterissä oleva automme oli kuukausia aiemmin ikuistettu paikalliseen tiekameraan ja sen olinpaikka oli nyt vihdoin tullut viranomaisten tietoon.

Vastoin odotuksiani sveitsiläiset poliisit paljastuivat rennoiksi vitsiniekoiksi. Heitä silminnähden huvitti pelkoni rikesakon mahdollisista seurauksista. Tällä kertaa pääset pälkähästä, mutta seuraavalla kerralla lähetämme sinut takaisin Suomeen. Varsinainen riemu repesi, kun sekoilin puolisoni syntymäajan kanssa (numeroiden järjestys muuttui ja ikään tuli näin useampi vuosikymmen lisää): Eikö miehesi ole sinulle aika vanha? Hänhän voisi olla isäsi tai jopa isoisäsi? Heh heh. Heh.

Sakon maksamisen jälkeen olimme sujut. Seuraavasta rikkeestä joudut sitten takaisin Suomeen, muistuttivat poliisit vielä iloisesti virnuillen ja silmää iskien.

Minua ei naurattanut. Kukakohan nyt oli tosikko?